Yritin olla strateginen ja tähdätä lentäminen yöhön, jotta saapuisin Nairobiin päivällä. Inhoan saapua tuntemattomaan paikkaan, erityisesti väsyneenä lentokentälle keskelle yötä. Saavuin Nairobiin iltapäivällä, mutta väsyneenä. Suunnittelin nukkuvani Helsinki-Doha -välisen matkan, mutta uni jäi hyvin katkonaiseksi, koska henkilökunta huuteli muutaman tunnin välein "maa'm, maa'm would you like to eat something?". Pöllämystyneenä ja kuolan suurinpiirtein valuessa toisesta suupielestä nyököttelin nälissäni - en jännitykseltäni ollut pystynyt syömään edellisenä päivänä juurikaan, joten olisin varmasti ollut näreissäni jos olisin jäänyt ilman ruokaa.
Ensimmäisestä lennostani selvittyä, minulla oli muutaman
tunnin vaihto Dohassa, joka oli järkyttävän massiivinen lentokenttä
keskellä suurta hiekkakenttää. Kentällä kiinnitin erityistä huomiota
henkilökuntaan: lentokentän rahtareista siivoojiin ja
asiakaspalvelijoihin, ihmiset näyttivät hyvin erilailta. Pitääkin
laittaa muistiin, että tutkin mistä päin Qatarissa/Dohassa oleva
työvoima on alunperin kotoisin ja minkälaisilla työehdoilla ja -oloissa
henkilöt työskentelevät - onko Qatarissa samanlainen meininki kuin
Yhdistyneiden arabiemiraattien Dubaissa, jossa maahanmuuttoperäisellä
työvoimalla on karmeat olot?
Ihmeteltyäni
kentän suuruutta ja useita luksusbrändien liikkeitä, suutasin toiselle
puolelle kenttää odottamaan seuraavaa lentoani, jonka määränpääni oli
Nairobi. Lentokoneen noustessa, en oikein vieläkään käsittänyt, että nyt
olen todella menossa Nairobiin. Pilkin lähestulkoon koko matkan, ja
uneen minut saatteli hauskalta kuulostanut tamilin kielinen elokuva.
Saavuin Nairobiin iltapäivällä, väsyneenä ja nälkäisenä. Kenian ICYE oli
järjestänyt minulle kentälle noutajan, jonka onneksi bongasin hyvin
nopeasti suuresta väkijoukosta, hänen pidellessä kylttiä jossa oli
nimeni. Kuljettaja vei minut Nairobin keskustassa sijaitsevaan YMCA
hostelliin. Sain kuulla,
että samana päivänä Keniaan oli saapunut myös eräs toinenkin
vapaaehtoinen Ecuadorista.
Käytännössä koko ensimmäinen päiväni meni nukkuessa ja palautuessa
yllättävän
pitkästä ja rankasta lennosta.
 |
| Näissä maisemissa vietimme orientaatioviikon |
Seuraavana päivänä Kenian ICYE:n projektikoordinaattori
Mercy, tuli hakemaan minua hostellilta ICYEn toimistolle mukanaan
ecuadorilainen Sarah, jonka kanssa sitten vietinkin hyvin paljon aikaa. Toimistolta
suuntasimme Nairobin kansallismuseoon yhdessä paikallisen vapaaehtoisen Leonin
opastuksella. Kuljimme matatuilla eli paikallisilla busseilla. Huh! Ihan eri
meininki kuin kotona - matatuissa musiikki pauhasi ja kaikki istuivat tiivisti vierekkäin.
Kenian kansallismuseon vieressä sijaitsi ”matelijatalo”, jossa kävimme. Eläintenhoitaja
kysyi, haluaisimmeko koskettaa käärmettä, mutta yllätykseksi hän laittoi ihan
järkyttävän kokoisen Afrikan vuoristo pythonin Sarahin olkapäille. Itse tyydyin
vain hivelemään käärmettä. Afrikan vuoristo pythonin uskotaan tietyillä
alueilla tuovan sateita, eli jos kyseinen käärme nähdään ihmisasutuksen
lähellä, se siirretään kauemmas eikä tapeta, huonon onnen pelossa.
 |
| Afrikan vuoristo python |
|
 | |
| Maailman vanhin kokonaisena löydetty ihmisen luuranko |
Lauantaina siirryimme Sarahin kanssa Carmeliten veljeskunnan
ylläpitämään majataloon, joka sijaitsi Nairobissa, noin tunnin ajomatkan päässä
keskustasta. Kävimme myös Nairobin kansallispuistossa, joka sijaitsee
käytännössä keskellä Nairobia! Oli jotenkin ihan käsittämätöntä nähdä seeproja,
kirahveja, puhveleita, krokotiileja ja mitä erilaisimpia antilooppeja Nairobin
pilvenpiirtäjiä vasten.
Sunnuntaina vain hengailimme ja odottelimme muita
vapaaehtoisia – 13 saksalaista, kahta sveitsiläistä ja ai niin, meidän seurana
oli vielä yksi meksikolainen, joka viihtyi lähinnä omissa oloissaan, vaikka
yritimme saada häntä mukaamme. Eli kaiken kaikkiaan meitä oli orientaatioviikolla
18 nuorta, jotka sijoitettiin eri puolille Keniaa. Sain myös kuulla, että
kanssani Kerichoon samaan projektiin ja perheeseen tulee saksalainen Kim.
 |
Faith is like WiFi: it's invisible but ihas the power to contact you to what you need
|
Orientaatioviikko oli hyvin hektinen – joka aamu, meillä oli
muutama tunti swahilin kielen opetusta, jonka jälkeen kävimme läpi erilaisia
vapaaehtoistyöjaksoon liittyviä asioita, joita voisimme kohdata:
epätasa-arvosta, omiin odotuksiimme ja erilaisten ihmissuhteiden muodostumiseen
jakson aikana. Suomen valmennusleirillä aika lailla samoja asioita, mutta
lähinnä yleisellä tasolla – nyt saimme mukaan myös paikallista perspektiiviä. Keskiviikkona
kävimme ryhmämme kanssa Nairobin keskustassa – tarkoituksenamme hiukan kierrellä
kaupunkia ja käydä myös tutustumassa ICYE Kenian toimistoon. Kierroksen jälkeen
oli aika palata majapaikkaamme, ja oli todella hankalaa saada matatua kyseiselle
alueelle pahimpaan ruuhka-aikaan yli 20 henkilölle.
 |
| Nairobin näköalatorni |
 |
Maisemat tornista
|
Orientaatioviikon kruunasi perjantain illallinen ja ”night
out”. Ruokapöytä notkui mitä erilaisimpia herkkuja eri maista: valitettavasti
oma, ”maailman paras pannukakku” meni kirjaimellisesti pannukakuksi, sillä reseptin
mukaan pannari tulisi tehdä sähköuunissa jota ei kuitenkaan ollut käytettävissä
– pannukakun oltua kaasulla toimivassa uunissa kaksi tuntia, luovutin. Illallisen
jälkeen aloimme valmistautua varsinaista iltaa kohden: bile-matatu tuli
hakemaan meitä majapaikastamme ja suuntasimme paikalliselle klubille. Olimme muutaman
vaparin kanssa kerenneet jo tanssilattialle, kun meitä tultiin noutamaan jo
pois, sillä ikäraja kyseiseen paikkaan oli 23+ ja suurin osa muista vapareista
oli reilusti alle ikärajan. Päädyimme kuitenkin toiselle klubille, jossa
harmikseni soi lähinnä eurooppalainen pop-musiikki. Kuinka tylsää! Jaksoimme
kuitenkin jorata myöhään yöhön ja olimme takaisin majapaikassa vasta noin viiden
pintaan aamuyöstä. Seuraava päivä olikin mielenkiintoinen – sen sijaan että
olisi saanut nukkua pitkät, krapulaiset yöunet, meidän tuli olla laukut
pakattuna kello 8 valmiina suuntaamaan kohti bussiasemaa. Oma strategiani oli
ottaa baareilun jälkeen suihku, pukeutua matkavaatteisiin ja mennä sitten
goisimaan muutamaksi tunniksi maakuupussin sisälle. Strategia toimi, ja olin
lähtövalmiina muutaman tunnin yöunien jälkeen.
Tuntui jotenkin todella haikealta erota muista vapareista,
erityisesti Sarahista, jonka kanssa olin viettänyt eniten aikaa Nairobissa.
Bussimatka Kerichoon oli mielenkiintoinen: istuimme Kimin ja Maxin kanssa
takapenkillä, potien krapulaa ja yrittäen nukkua. Tiet olivat suhteellisen hyvässä
kunnossa, lukuun ottamatta HIDASTEITA joita tuntui olevan aina tietyn ajan
välein. Kuvittele, että olet vaipumassa makoisaan uneen, ja sitten yhtä äkkiä
hyppäät puoli metriä penkistä sen seurauksena, ettei bussikuski hidastanut
vauhtiaan pompussa. Muutaman ennalta-arvaamattoman pompun jälkeen en enää edes
yrittänyt nukkua, vaan tyydyin katselemaan henkeä salpaavia maisemia.
Saavuimme kuuden pitkän ja töyssyisen tunnin jälkeen
Kerichoon. Host-isämme oli meitä vastassa bensa-asemalla johon bussi pysähtyi. Host-perheemme
asuu noin tunnin (!!) kävelymatkan päästä Kerichon keskustasta, matatupysäkille
on noin vartin matka ja siitä keskustaan hurauttaa matatulla tai boda bodalla
(moottoripyörätaksi) vartissa. Perheeseemme kuuluu isän ja äidin lisäksi
15-vuotias tytär, 14-vuotias poika ja kodinhoitaja. Talossa on kolmen makuuhuoneen
ja olohuoneen lisäksi sähköt, sisävessa ja suihkussa juokseva vesi. Perheellä
on myös yksi kana tipuineen. Olemme todella onnekkaita, sillä mitä muilta
vapareilta olen kuullut, heidän host-perheillä ei ole esimerkiksi juoksevaa
vettä tai sähkö tulee aurinkopaneeleista.
 |
| Savannin symboli: Akai-puu |
Kaikki on tähän mennessä sujunut hyvin, ainoa odotus joka musertui
heti kättelyssä oli lämmin ilma. Nairobissa oli todella kylmä ja Kerichon ilmasto
muistuttaa Suomen kesää: vettä, vettä, aurinkoa, vettä, aurinkoa. Muuten paikka
on todella kauniin vihreä ja teeplantaaseja on silmän kantamattomiin. Myös ilma
on täällä raikkaampaa kuin Nairobissa, jossa tuntui, että vaatteet ja hiukset
olivat muutaman tunnin visiitin jälkeen ihan likaiset kaikesta saasteesta.
 |
| Kirahveja Nairobin kansallispuistossa |
Eilen oli myös ensimmäinen päivämme Konnect Youth Consertiumissa,
jossa kävimme lähinnä pyörähtämässä – projekti vaikuttaa todella
mielenkiintoiselta ja pääsemme matkustamaan pari kertaa viikossa Narokin piirikuntaan,
jossa he työskentelevät maasai-nuorten parissa.
En oikein ole vieläkään käsittänyt, että olen täällä useamman
kuukauden. Jotenkin kaikki tuntuu vielä todella epätodelliselta – olin juuri
tottunut ihmisiin ympärilläni orientaatioleirillä ja nyt pitäisi tottua uuteen
perheeseeni, joka kylläkin vaikuttaa todella mukavalta! Tuntuu vain, että
kaikkea uutta on niin paljon. En tiedä, olisiko minun sittenkin pitänyt etsiä
projekti, jossa yöpyminen olisi tapahtunut työpaikalla? Kuinka sopeudun enää tässä
iässä uuteen perheeseen? Vaikka meillä on täällä todella ”löyhät rajat” ja
voimme matkustaa viikonloppuisin mitenkä vain haluamme, nyt alkuun tämä kaikki
tuntuu todella haasteelliselta. Eiköhän se tästä, ajan kanssa!
Palataan, Siiri
 |
| Teeplantaaseja, teeplantaaseja kaikkialla! |
|
Kommentit
Lähetä kommentti