Kirje kaksi: vapaaehtoistyö + eettisyys = ?

 
Habari! Mimi ni Siiri. 
Hei! Nimeni on Siiri.
Samahani, unaongea kiingereza?
Anteeksi, puhutko englantia?

                                                                                                                                                                                (Kuva lainattu)
Viimeisten viikkojen aikana olen yrittänyt parhaani mukaan opiskella edes jonkun verran swahilia. Rahkeet (lue aika) ei riittänyt viimeisten koulujuttujen ja täysipäiväisen työskentelun ohessa enää Avoimen kesäyliopiston swahilin kielen intensiivikurssille. En kuitenkaan halua lähteä Keniaan osaamatta sanaakaan paikallista kieltä, vaikka siellä englanti toimiikin toisena virallisena kielenä. Swahilin kielen opiskelun lisäksi uusin aluevaltaukseni on lenkkeily, ja pyrinkin nyt yhdistämään nämä kaksi asiaa: lenkkeillessäni kuuntelenkin swahilin kielen opetusvideoita YouTubesta. Mitä ajan ja tehokkuuden maksimointia! Kapitalistinen yhteiskunta saa olla minusta ylpeä.


YouTuben videoiden lisäksi olen hakannut aamumetrossa Duolingoa, joka on hauska (ja yllättävän koukuttava) appi kielten opiskeluun. Duolingon voi ladata sovelluksena puhelimeen, mutta tietokoneelta pelaillessa pääsee käsiksi kielioppimateriaaliin. Swahilin kieli vaikuttaa suhteellisen loogiselta, mutta kieliopin tarkastelu ei olisi pahitteeksi kokonaisvaltaisen ymmärryksen saavuttamiseksi. En koe, että fraasien ulkoa opettelusta on iloa pidemmän päälle.


Maailmanvaihdon järkkäämällä valmennusleirillä tapasin Keniasta Suomeen vaihtoon tulleen tytön, jolta sain mahdollisuuden kysellä itseäni askarruttavia asioita. Halusin ehdottomasti tietää, kuinka voisin vaikuttaa "vähemmän turistilta ja enemmän paikalliselta": onko olemassa jotain sanaa/fraasia jonka käyttöä tulisi ehdottomasti välttää? Ja tähän sainkin häneltä vastauksen:

Jambo.

Tämä (jo ennestään) tuttu sana ei hänen mukaan tarkoita yhtään mitään. Hän ei itsekään tiennyt sen alkuperää, mutta varoitteli kyseisen sanan käyttämisestä ja tämän viljeleminen kylillä paljastaisi minut tavis-turistiksi. Habari on oikea termi tervehtiä Keniassa. Jos ollaan oikein virallisia tai puhutellaan vanhempaa henkilöä, on suositeltavaa sanoa shikamoo. Mutta habarillakin pärjää.

Seuraavaksi tarkoituksenani onkin oppia numerot: ykkösestä kymppiin ja kymmenykset. Swahilin kielessä numeroiden muodostaminen ei ole matematiikkaa toisin kuin esimerkiksi ranskan kielessä, jossa kahdeksankymmentä muodostetaan laskemalla yhteen kuusikymmentä plus kaksikymmentä.

Thelathini na mbili
Kolmekymmentä ja kaksi

Simppeliä!

                                                                                                                               (Kuva lainattu)

Vapaaehtoistyön eettisyys = mahdoton yhtälö?

Olenko itsekäs kun lähden vapaaehtoistöihin toiselle puolelle maailmaa? 
Muuttaako se mitään? Ja jos muuttaa, niin mitä? Ja kenen eduksi? 
Voinko oikeasti muuttaa vapaaehtoistyöjaksollani jonkun muun elämää omani lisäksi? 
Vaikuttaako tämä aidosti?

Viimeisten kuukausien aikana olen kamppaillut yllä olevien kysymysten kanssa, löytäen perusteluja puolesta ja vastaan. Välillä tuntui, että helpointa olisi laittaa hanskat tiskiin ja jäädä kotiin. Pallottelin kysymyksiä itsekseni ja kavereilleni, yrittäen löytää jonkinmoista sisäistä rauhaa ja vakuuteltua itselleni että vapaaehtoistyöjaksoni on eettisesti oikein. Koen tärkeäksi, että itseni lisäksi myös yhteisö jossa elän, hyötyy vapaaehtoistyöjaksostani.

On kuitenkin yksi asia joka kalvaa vielä mieltäni. Meitä varoitettiin valmennusleirillä, kuinka todennäköisesti kohtaamme köyhyyttä ja epätasa-arvoa vapaaehtoistyöjakson aikana.

Mitä minun pitäisi ajatella ja/tai tuntea siitä, että kohtaan ja näen äärimmäistä köyhyyttä ympärilläni, mutta vaikuttamisen keinoni ovat lähestulkoon olemattomat?
Kuinka voin vapaaehtoistyöjaksoni päätteeksi vain lähteä pois ja palata omaan, yltäkylläiseen arkeeni? Onko tämä vain "valkoisen naisen hupiretki" globaaliin etelään?

Haluan uskoa jaksoni olevan merkityksellinen. En halua uskoa, että tämä on "valkoisen naisen hupiretki" globaaliin etelään. Haluan vaikuttaa aidosti ja kestäväksi. Itsessäni elää pieni maailmanparantaja, mutta en kuitenkaan usko että maailmaa voi pelastaa kuudessa kuukaudessa tai edes kuudessakymmenessä vuodessa. Niin surrealistiselta kuin edes koko "maailman pelastaminen" kuulostaakaan, uskon että tästä pallosta voi tehdä paremman meille kaikille vain kohtaaminen kerrallaan.

 Pohdimme myös valmennusleirillä, kuinka tulisi suhtautua esimerkiksi lapsen fyysiseen kuritukseen. Tulisiko kurittajaa mennä torumaan ja valistamaan YK:n lapsen oikeuksien julistuksesta? Ja kertoa kuinka meillä lapsen kurittajat saavat sakkoja ja lastensuojelun peräänsä? Ei missään nimessä, voi olla että suhtautuminen vapaaehtoiseen voi muuttua ja herättää ajatuksia liittyen kolonialismiin ja valkoisiin "kehittäjiin".

Älä käsitä väärin, olen kaikkea fyysistä kurittamista vastaan. Mielestäni heikoimpia ja ylipäätänsä kaikkea elävää tulisi suojella. Eri asia onkin kuinka ja miten saada aikaan kestävä muutos. On ensinnäkin ymmärrettävä taustat: ehkä luokassa on 40 villiä lasta joita yhden aikuisen on pidettävä kurissa, ja fyysinen kuritus on ainut keino pitää lapset aisoissa. Itse näkisin, että vapaaehtoisella on ulkopuolisen asemansa vuoksi oiva tilaisuus nähdä tilanne ratkaisukeskeisesti ja yrittäen vaikuttaa koulun kulttuuriin sisältäpäin kehittelemällä vaihtoehtoja fyysiselle kuritukselle: voisiko viiden minuutin laulu-leikki-tuokio olla ratkaisu kuritukseen, jonka aikana lapset saisivat purkaa ylimääräistä energiaa?

                                                                       (Kuva lainattu)

Toisaalta, reflektoin myös omaa näkökulmaani globaalista etelästä, jossa on vain köyhyyttä ja kurjuutta. Onko siellä vain köyhyyttä ja kurjuutta? Varmasti on, mutta missä mittakaavassa? Jos oikein tarkkaan pohdiskelen, niin ainoat hyvät uutiset jotka nyt tällä hetkellä tulevat mieleeni "globaalista etelästä" ovat Kenian muovipussien täyskielto (<3) ja kuinka Thaimaa sulkee joksikin aikaa suositun turistikohteen suojellakseen sen ekosysteemiä. No, en tiedä kuinka "hyvä uutinen" on, että suosittu turistikohde joudutaan sulkemaan, mutta thumbs up sille että toimiin on ainakin ryhdytty!

Uskallan väittää, että "köyhyys ja kurjuus" -mielikuvaan vaikuttaa vahvasti hyvin yksipuolinen uutisointi globaalista etelästä. Uutiset koskevat lähinnä erilaisia luonnonkatastrofeja, humanitaarisia kriisejä ja valtioiden hallintoon liittyviä ongelmia (korruptio, lahjusskandaalit). Ymmärrän kyllä, että näistä asioista on tärkeä uutisoida, jotta esimerkiksi valtionpäämiesten väärinkäytökset tulevat julki tai kuivuudesta johtuva nälänhätä saa suuren yleisön huomion. Mutta onko kaikki aina niin huonosti kuin uutiset antavat ymmärtää? Onko kaikkien elämä tuskaa ja tappuraa?
Missä ovat ne hyvät uutiset globaalista etelästä? 

Jos globaalista etelästä uutisoitaisiin onnistumisia, niin olisiko se mediaseksikästä? Surulliset ja tunteisiin vetoavat tarinat saavat varmasti enemmän klikkauksia (€€€), kuin onnistumisesta ja voimaantumisesta kertovat tarinat. Jos mediassa olisi enemmän hyviä uutisia globaalista etelästä, miten kävisi yksityishenkilöiden rahoituksen varassa olevien kehitysyhteystyöjärjestöjen? Voisiko heidän rahoituksensa vaarantua sen takia, että globaalissa etelässä asuvat ihmiset näytettäisiin aktiivisina toimijoina passiivisen, autettavan kohteen sijaan?

 

(Kuva lainattu)

Omassa viestinnässäni haluan tuoda ilmi arjen iloja, suruja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Onneksi suurin eettis-moraalinen kriisini on tällä erää voitettu. En usko kriisin jäävän tähän, vaan olen valmistautunut kohtaamaan tunneskaalan ääripäät myös paikan päällä.

Tuonane tena!


Siiri