Kirje kahdeksan: Hetki ennen hoota

Tänä kauniina keskiviikkoaamuna heräsin ystäväni vierestä, ja tajusin etten tule herämään tästä kainalosta, tästä sängystä saatika omista lakanoista hetkeen. En myöskään näe heti vasemmalla puolellani sitä yhtä tiettyä parveketta, joka pilkistää ikkunasta ulos katsoessa. Myös marja-maitorahka-sekoitus, jota olen syönyt tunnollisesti joka aamu viimeiset pari vuotta, jää nyt hetkeksi tauolle.

Jännittävää, kun ei tiedä yhtään tulevista rutiineista: keiden kanssa tulen asumaan, millaista ruokaa syön lounaaksi, minkälaisia ihmisiä tapaan tai miltä näyttää reitti uuden kodin ja työpaikan välillä?

Hyvästi jää tuttu ja turvallinen - tervetuloa uusi ja jännittävä!

Tässä muutaman viikon aikana olen reflektoinut syksyä ja mitä kaikkea se merkitsee minulle. Syksyllä hypätään periaatteessa samaan vanhaan, mutta toisaalta uuteen pyörään: koulut alkavat ja lomien jälkeen palataan (muka) rentoutuneina takaisin töihin. Rankana toimii sama iänikuinen arki, jota oravanpyöräksi voimme myös kutsua. Oravanpyörän virikkeinä toimivat harrastukset ja muu mukava, mieltä kasassa pitävä toiminta. Pidän syksystä myös sen takia, että on niin helppoa aloittaa uusia juttuja, vaikka se sama pöyrä pyöriikin.

(Kuva lainattu)

Syksyssä on ihanaa myös luonnon kiertokulun seuraaminen: kuinka valoisat illat vaihtuvat hämärään ja kesän monitasoinen vihreys muuttuu väriloistoksi. Ehkä jopa haikein mielin jään kaipaamaan kellertäviksi muuttuvia vaahteranlehtiä jotka valtaavat kadut ja pientareet. Rakasta minulle on myös isovanhempieni tilalla aina syksyisin vallitseva, makean huumaava omenapuiden tuoksu. 

Tänä syksynä mulla on allani uusi pyörä, uusissa maisemissa.

Valitettavasti lentotukisukat ei kerenneet mukaan kuvaan.

 Asunto ja rinkka on nyt paketissa. Olen lentotukisukat jalassa (herttinen nää on oikeesti ihan super mukavat - tulevaisuudessa voisin pitää ihan muuten vaan...) valmiina kohti Keniaa ja Kerichoa!

Kiitos vielä kaikille henkisestä tuesta ja tsemppauksesta - kuulemisiin päiväntasaajalta!

Pikkupapana kävi vielä heittää heipat.

Tuonane tena,
Siiri